Peking

Saapuminen Pekingiin oli jo kokemus. Tajusin lennolla, että suurin osa matkustajista on aasialaisia, todennäköisimmin kiinalaisia. Näin vain kaksi selkeästi ulkomaalaista matkaajaa, ja heidätkin kadotin heti ihmismassaan. Siinä sitten Suomen tyttö kulki muiden mukana tietämättä ollenkaan, mitä tulisi seuraavaksi tehdä. Mutkien, kysymyksien ja monien käden huitomisten jälkeen löysin oikean tiskin, tosin vailla henkilökuntaa. Seurasi lisää huitomista, kunnes paikalle kuulutettiin poliisi. Ihan siis passin tarkatusta ja väliaikaisen viisumin myöntämistä varten, en aiheuttanut käytökselläni poliisioperaatiota. Seuraavaksi yritin löytää itselleni reitin Pekingin keskustaan. Lipputiskillä ollut nainen puhui jonkin verran yhteistä kieltä kanssani, mutta oikealle bussille hän ei osannut minua neuvoa. Onneksi ystävällisella herralla oli sama suunta, ja hän saattoi minut kädestä pitäen bussiin ja sieltä vielä jopa metroasemalle asti.

Metrolla pääsin hostellilleni vaivatta. Hostelli sijaitsi hutongissa, eli paikallisten asuttamassa korttelissa. Itse hutonki oli karu; kivinen, harmaa ja ankea. Mutta paikalliset hymyilivät aina minut nähdessään, mikä tietty oli mukavaa! Heiltä sai myös aina apua eksyessäni, välillä mut jopa talutettiin oikeaan paikkaan. Samoin ravintoloissa apua sekä tarjoilijoilta että muilta pöydiltä, kun ei esimerkiksi kiinalaisen fonduen syöminen auennut! Kiinalaiset olivat todella mukavia!

Ensimmäisenä päivänä en saanut nukuttua päikkäreitä väsymyksestä huolimatta. Lähdin sitten Kiellettyyn kaupungiin. Alue olikin valtava! Paljon suurempi kuin odotin. Temppeleistä olisi voinut saada enemmän irti jos väsymys ja jetlag eivät olisi kiusanneet, mutta ainakin mieli sai muuta ajateltavaa kuin hiljaa hiipivän paniikin.

Illalla paniikki iski hyökyaallon lailla. Miksi tänne piti lähteä, miksi näin pitkäksi aikaa, miksi yksin... Onneksi kykenin soittamaan kotiin, ensin Tinolle ja myöhemmin iskälle. Parhaista rauhoitteluyrityksistä huolimatta yö kului valvoessa ajatuksien kanssa.

Seuraavana päivänä mieliala koheni, vaikka unta sainkin vain muutama tunnin. Lähdin Kiinan muurille! Sain vastaanottovirkailijalta selkeät ohjeet miten paikallisella bussilla pääsee Badalingiin, eli yhteen suosituimmista muurin pätkistä Pekingin lähellä. Alkuun bussimatka jännitti, mutta se olikin todella helppoa jahka löysin oikean pysäkin! Bussi 877 kuljetti suoraan muurille ja takaisin pysähtelemättä välissä, joten väärällä pysäkillä ei voinut jäädä pois!

Muuri oli mahtava kokemus! Sen suuruutta ja pituutta ei vain käsitä, vaikka on osan nähnyt omin silmin. Muurille noustiin keskeltä, ja se eteni kahteen suuntaan. Yhteensä muuria oli 4 kilometriä ihmeteltävänä. Koska en tervejalkaisena käyttänyt hiihtohissiä ylös nousuun, saatoin lähteä hisseilijöiden kanssa eri suuntaan paljon rauhallisemmalle puolelle. Välillä tuntuikin että on muurilla yksin! Välillä tosin myös poseerasin useampien lasten kanssa kuvissa ja mietin oliko nähtävyys muuri vai hassun näköinen länsimaalainen.

Toinen ilta ei ollut ensimmäistä helpompi. Koti-ikävä vaivasi vielä pahemmin ja kyseenalaisti koko reissua. Onneksi olo helpotti kun sai taas jutella kotona olevien kanssa. Silti seuraavankin yön unet jäivät vähiin.

Kolmantena aamuna kyselin minun kanssa samassa huoneessa nukkuvalta mukavalta paikalliselta tytöltä ruokapaikkavinkkiä. Yllättäen hän tarjoutui tilaamaan meille ruuat hostellille! Söimme sitten yhdessä aulassa kasvis- ja possudumplineja outojen lisukkeiden kera. Juttelimme parhaamme mukaan mukavia pienestä kielimuurista huolimatta. Voitte varmasti arvata hämmennykseni, kun minua vielä kiellettiin maksamasta osuuttani! Sanoinko jo, että kiinalaiset ovat super ystävällisiä?

Ruokailumme jälkeen tiemme erosivat ja minun viimeinen päiväni oli pitkälti väsynyttä selviytymistä. Kävin kiertämässä Kesäpalatsia, näin kuuluisan marmoriveneen ja sain nauraa lasten jääleikeille, mutta rinkka selässä en jaksanut pitkään kiertää puistoa. Tämäkin alue vaikutti valtavalta!

Pekingin huono puoli oli kaiken arkisen vaikeus. Kortilla ei voi maksaa mitään,  mutta rahanvaihtopisteitä oli mahdoton löytää lentokentän jälkeen, ja lentokentällä vaihdossa menetti paljon komissiona. Lopulta päädyin Kiinan pankkiin kuumottaviin rahan vaihtohommiin! Minusta kaupunki oli liian valtava, kaikki oli suurta ja kävellen ei voinut oikein liikkua. Olisin eksynyt varmasti, varsinkin kun tekstit ovat kiinaksi. Ruokailukin tuntui vaikealta, kun menut olivat kiinaksi ja ruuat usein outoja. Tietysti myös oma väsynyt ja ahdistunut fiilis on vaikuttanut kokemukseen. Olen siis helpottunut, että kohta suuntana on Singapore.

Nyt olen lentokentällä, johon saavuin ajatuksissani kuusi tuntia ennen lennon lähtöä... silmä painaa sen verran, että aion kahvilaan latelle (kyllä, mullekin kelpaa pahanmakuinen kofeiinipitoine kahvijuoma äärimmäisessä hädässä). Ja sitten nukun koko lennon Singaporeen!

<3: Henna