Siem Reap ja Phnom Pehn, Kambodza

Lentomme saapui Siem Reapin kaupungiin Kambodzaan, ja ensimmäistä kertaa ikinä saapuvien terminaalissa oli vastassa tyyppi kyltin kanssa, jossa luki minun nimeni. Hän ohjasi meidät hienoon perävankkurilliseen tuktukiin ja ajoi hotellille. Katselin ohi vilistäviä katuja täynnä kahviloita, siistejä ravintoloita ja halpoja hierontapaikkoja. Tiesin jo, että täällä viihtyy suunnittelemamme kolme päivää helposti. Ja että ennakko-oletukseni Kambodzasta oli aivan väärä!

Siem Reapiin matkustetaan useimmiten alueen useiden temppelien vuoksi. Mekin lähdimme tutustumaan rakennelmiin tuktukin kyydissä. Päätimme tehdä "Small Circuetin", eli pienen kierroksen, johon kuului pysähdys temppeleillä Angkor Wat, Banteay Kdei, Ta Prohm, Ta Keo ja Angkor Thom. Nimestään huolimatta reitti on yllättävän pitkä, sillä temppelialue on valtava. Suosittelen siksi tuktuk-kuskin palkkaamista päiväksi, etenkin kun muistaa, että päivällä lämpötila kohosi helposti yli 30 asteeseen. Me maksoimme omalle kuskillemme 18 dollaria, ja se oli minusta hyvin käytettyä rahaa.

Kuuluisin alueen temppeleistä on Angkor Wat, joka on suurin uskonnollinen monumentti koko maailmassa. Kyseinen temppeli on alunperin rakennettu hindujen toimesta, mutta myöhemmin se on muutettu buddhalaiseksi. Rakennelma on todellakin massiivinen ja hyvin säilynyt ottaen huomioon, että se on rakennettu jo 1100-luvun alussa. Alueella onkin tehty useita korjaustöitä vuosien saatossa. Me kiersimme jo pelkästään Angkor Watin aluetta kaksi tuntia ihaillen etenkin temppelin seiniä, jotka oli kauttaaltaan kaiverrettu täyteen erilaisia koristeellisia kuvia.

Minusta Angkor Wat oli hulppea, mutta se ei lopulta ollut oma suosikkini. Vaikka muut temppelit olivat pahemmin raunioituneita, pidin siitä, miten luonto oli valloittanut aluetta takaisin itselleen. Etenkin Ta Phrommilla puut kasvoivat jopa temppelien päällä ja niiden juuret valuivat upeasti temppelien laelta maahan asti. En tosin ole varma, onko puut itse päätyneet niin outoon kasvupaikkaan, vai onko ne istutettu paikalleen aikoinaan.

Myös viimeinen temppeli, Angkor Thom, jäi mieleen, sillä kyseistä temppeliä koristi useita suuria kivestä hakattuja kasvoja. Kasvot olivat korkealla temppelin torneissa. Maantasolla tämä temppeli oli kaikista sokkeloisin, ja mekin menimme sekaisin suunnasta siellä kulkiessamme. Onneksi uloskäyntejä oli useita ja lopulta löysimme takaisin kuskimme luokse.

Lopun ajastamme Siem Reapissa kulutimme jälleen markkinoilla ostoksilla, erilaisissa hieronnoissa ja tietysti herkullisten annosten parissa. Suosittelen etenkin "Made in Cambodia" markkina-aluetta (löytyy nimellä Google Mapsista), sillä sieltä löysimme oikeasti paikallista käsityötä ja myyjät olivat vähemmän tunkeilevia kuin muilla markkinoilla. Tavara vaikutti myös laadukkaammalta kuin pahin turistikrääsä. Hieronnoista kävimme sekä 4 dollarin jalkahieronnoissa, joissa istutaan rivissä muiden kanssa nojatuoleissa, että 15 dollarin kokovartalohieronnoissa. Etenkin jälkimmäiset olivat ihanan rentouttavia, ja hierojat todella osasivat hieroa. Päädyimme myös pelaamaan bilistä suloiseen pikkupubiin.

Siem Reapista kuljimme bussilla pääkaupunkiin Phnom Pehniin. Täytyy sanoa, että bussimatka oli raastavin koko reissulla, sillä pysähdyimme neljä kertaa. Pahin stoppi oli yli puolen tunnin "lounastauko" tunkkaisessa, ilmastoimattomassa noutopöytäravintolassa, joka minulle huusi ruokamyrkytystä. Emme siis syöneet muuta kuin eväsleipiämme ja karkkia istuen ulkona, sillä siellä ilma oli hieman parempi kuin sisällä.

Phnom Pehnissä kävimme tutustumassa Kambodzan hirvittämään historiaan. Seuraavat tekstit ja kuvat voivat järkyttää. Vuonna 1975 sisällissodan runtelemassa Kambodzassa valtaan nousi punakhmerien hallinto, mistä alkoi melkein neljä vuotta kestäneet kauheudet. Punakhmerit halusivat tehdä Kambodzasta omavaraisen, kommunistisen maatalousyhteiskunnan. Tähän pyrittiin hirvittävillä keinoilla. Ajanlasku aloitettiin alusta vuodesta 0. Ihmiset siirrettiin kaupungeista maaseudulle raskaisiin pakkotöihin. Esimerkiksi koulut ja sairaalat lakkautettiin. Kansalaiset joutuivat luopumaan omaisuudestaan ja lopulta myös henkilöllisyydestään. Tieto ja osaaminen nähtiin uhkana, minkä vuoksi kouluttautuneita ihmisiä syytettiin milloin mistäkin rikkeistä. Jopa silmälasit tai liian pehmeät kädet saattoivat johtaa syytöksiin. Myös kaikki uskonnot kiellettiin, ja uskonnon harjoittamisesta rankaistiin. Kytkökset ulkomaille olivat myös rangaistavia, minkä vuoksi myös muiden valtioiden kansalaisia joutui uhreiksi. Rangaistavat ihmiset kuljetettiin vankileireille, joissa heitä kohdeltiin todella kaltoin ja jopa kidutettiin hirveillä tavoilla, kunnes he tunnustivat rikkeensä. Tunnustuksen jälkeen vankit kuljetettiin joukkohaudoille, jonne heidät lahdattiin väkivaltaisesti. Valtaosa uhreista tapettiin iskuilla päähän, sillä luodit olivat liian kalliita.

Kun vietnamilaiset joukot tunkeutuivat maahan ja syrjäyttivät punakhmerit vallasta, oli kambotzalaisia kuollut pakkotyön rasitukseen, nälänhätään, tauteihin, kidutukseen ja joukkomurhiin arviolta 1.5 - 2 miljoonaa. Se on noin neljäsosa koko maan silloisesta väestöstä. On mahdotonta ymmärtää, miten tuollaista voi tapahtua. Vielä mahdottomampi on ymmärtää, miten kesti 30 vuotta, ennenkuin päätekijöitäkään saatiin oikeuden eteen. He ehtivät elää vanhoiksi miehiksi ilman että joutuivat vastuuseen hirveistä määräyksistään.

Vierailimme siis ensin Tuol Slengin kidutusleirillä, joka on aiemmin ollut yläaste. Paikka oli karmiva. Luokkahuoneisiin rakennettuja pieniä vankisellejä, kahleita, kidutusvälineitä ja maalauksia kidutuksista. Pahin oli kuitenkin uhreiksi joutuneiden viattomien ihmisten kuvat. Punakhmerit dokumentoivat tekemisiään yllättävän tarkasti, ja siksi vangitkin kuvattiin. Osan silmissä oli täysin tyhjä, avuton katse, joka jää kummittelemaan mieleeni. Osa näytti jopa hieman uhmakkaalta, ja minusta on kauhea miettiä että heistäkin valtaosa koki kohtalonsa. Vain 12 vankia tuhansista selvisi Tuol Slengistä. Jopa osa vartijoista joutui lopulta vangeiksi, kun punakhmeri johtajien vainoharhat saivat vallan.

Tuol Slengin jälkeen kuljimme tuktukilla Kuolemankentille, josta on löydetty kymmeniä joukkohautoja. Sinne vartijat kuljettivat kiduttamalla tunnustuksen antaneita ihmisiä yön pimeinä tunteina tappaakseen heidät. Maassa näkyi yhä luunpalasia ja vankien vaatteiden riepuja, joita ei ole kerätty pois. Osa haudoista on jätetty koskemattomiksi, sillä ne ovat nykyisin veden alla. Osasta haudoista isoimmat luut ja ihmisten kallot on kerätty keskellä aluetta sijaitsevaan muistokappeliin, stupaan. Siellä käyminen oli omituinen kokemus. Ymmärsi kyllä, että lasikupoleissa on oikeita ihmiskalloja, mutta asian sisäistäminen oli todella hankalaa. Koko tapahtuma tuntuu hirveydessään mahdottomalta, etenkin kun siitä on vain nelisenkymmentä vuotta.

Sellainen viimeinen lomapäivä tällä kertaa. Seuraavana aamuna aloitimme pitkän kotimatkan Suomeen Singaporen kautta. Tuntuu omituiselta, että kolme kuukautta on takanapäin, ja maapallon ympäri on kohta kierretty. Mutta on ihana palata kotiin!

<3: Henna