Cancun, Meksiko (Ventura, Chichen Itza)

Kuvittele ensin herääväsi Helsingissä kaverin luona klo 4.10. Sitten matkustavasi lentäen Pariisiin, jossa vietät viiden tunnin välilaskun. Seuraavaksi hyppäät AirFrancen 10 tunnin lennolle huomataksesi, että penkit ovat todella ahtaat ja tooodella epämukavat. Kolme leffaa ja kaksi pientä ateriaa myöhemmin saavut Meksikon Cancuniin väsyneenä, nälkäisenä ja vailla kyytiä hotellille. Saat ehkä kuviteltua ärtymyksen, joka valtasi minut kun taksikuski ilmoitti 20 km matkan hinnaksi 85 dollaria eli noin saman verran euroissa. Siinä sitten tingattiin, ja lopulta kyyti maksoi 40 dollaria, joka taisi sekin olla yläkanttiin, mutta järjen ääni (Tino) oli onneksi matkassa kertomassa, että hotellille on jotenkin päästävä sillä ilta on jo pimentynyt. 

Yli vuorokauden reissaamisen ja taksiyritysten kanssa kinaamisen jälkeen koko Cancun jättimäisine lomaresortteineen tuntui ylivoimaiselta. Onneksi hotellihuone oli siisti ja sänky mukava. Pitkän suihkun ja hyvin nukutun yön jälkeen Cancunkaan ei vaikuttanut mahdottomalta paikalta, vaikkakin yhä joka päivä naureskelimme ja ihmettelimme resorttien kokoa ja turistien määrää.

Ensimmäisenä aamuna löysimme heti loistavan aamupalamestan, Deli Barlovento. Söimme burittoja, quesadilloja, chilaquiles con huevos, ja kaikki ruoka oli loistavaa. Ravintola on perheyritys ja paikalla tänä aamuna oli äiti ja poika. He puhuivat sujuvasti englantia, mutta jaksoivat silti kuunnella kun yritin käyttää vähäisiä espanjan taitojani. Aamupalan kruunasi läheisen puun kukissa lentelevä kolibri! Loppu päivä kului pitkälti jetlagista tai vain väsymyksestä selviämiseen hotellimme oman rannan rantatuoleilla ja läheisen Playa Tortugasin rantabaarissa.

Seuraavana aamuna päätimme lähteä Ventura Parkiin. Olimme itsevarmoja (ainakin melkein) ja kävelimme bussipysäkille odottamaan bussia, jolla ei ole tietenkään aikataulua eikä omaa numeroa. Pitää nähdä lukea etulasin tekstit, ja hypätä bussiin jossa lukee oikean päätepysäkin nimi, eli meidän tapauksessa Ventura. 30 minuuttia ja kaksi väärää pysähtynyttä bussia myöhemmin otimme taksin. Voin heti kertoa paljastuksen, että tulimme taksilla myös takaisin hotellille. Venturan vesipuisto tai elämyspuisto tai mikä lie hauska kokemus, vaikka kaikki ei mennytkään odotetusti. 40 dollarin lipulla luvattiin pääsy vesipuistoon, seikkailupuistoon ja kartingiin, sekä ilmaiset ruuat, paikalliset juomat ja jäätelöt. Seikkailupuistossa oli vain kaksi ziplineä avoinna ja karting oli kokonaan suljettu huoltotöiden takia. Ruoka oli heikkoa keskilaatua ja jäätelöä Tino kuvaili suklaapuuroksi. Yleisesti ottaen puisto vaikutti olevan hädintuskin puoliksi auki. Onneksi seura oli kuitenkin loistava, ja otimme ilon irti vesipuistosta ja toodella makeista drinkeistä. Aioimme tilata koko listan läpi, vaikka makueroja drinkeissa ei paljoakaan ollut. Homma jäi hieman kesken. Sen sijaan kaikki vesiliukumäet käytiin läpi muutamaan otteeseen! Minusta puistossa oli yksi hurjakin lasku, mutta Tino taisi jäädä haaveilemaan hurjemmista, esimerkiksi vapaapudotuksesta seisoviltaan... 

Cancunin alueella on useita Mayojen vanhoja temppeleitä ja pyhiä alueita. Mekin lähdimme turistiryhmän mukana kierrokselle tutustumaan näistä tunnetuimpaan ja suurimpaan Chichen Itzaan. Pääkohde oli luonnollisesti itse temppelialue, mutta ennen sinne pääsyä oli selviydyttävä "mayojen kylästä", jossa shamaani siunasi meitä ja paikalliset tekivät kaikkensa, jotta ostaisimme pyhiä kivipatsaita ja koruja parantaaksemme nykyiset ja tulevaisuuden vaivamme. Shamaanin vihdan heiluttelu ja suitsukkeet enimmäkseen hymyilyttivät, kun taas ostoksille varattu aika enemmänkin kiristi allekirjoittaneen hermoja. Vihdoin pääsimme putiikista maukkaalle buffet lounaalle. Tarjolla oli salaatteja, erilaisia tacoja ja paikallisia lämpimiä ruokia kuten papukastikkeita, sekä juomaksi "mayan drinks" eli jtn vihreää, makeaa juomaa ja shotti tequilaa. Pidempäänkin olisi voinut istua syömässä, mutta pian meitä hoputettiinkin jo takaisin bussiin. Ajatella, olisiko aamupäivän tunteja voinut käyttää paremminkin... 

No, me selvisimme pahimmasta turistiosuudesta, Tino kunnialla ja minä vain yhdellä kiukkuisella puuskalla. Vihdoin bussi vei meidät Chichen Itzan temppeleille. Temppelialue oli suurempi kuin ensisilmäyksellä olisi uskonut, ja vaikuttava nykyisessäkin muodossaan. Kuvitella, millainen kaupunki on ollut parhaassa loistossaan temppelien yhä ollessa valkopunaisia, aikana ennen kolonialismia ja ryöstelyä. Itsenäisen ihmettelyn lisäksi osallistuimme lyhyelle opastetulle kierrokselle kuulemaan todella mielenkiintoisesta historiasta ja tavoista. Mieleenpainuvin oli ehdottomasti kertomus hankalasta tiestä soturiksi, johon kuului ihmisuhrien sydämien uhraamista, soturiksi haluavan 21 päivän vesi/alkoholipaasto ja viimeinen testi, jossa soturikokelaan oli juostava paaston päätteeksi korkeimman temppelin laelle jyrkkiä portaita yhdellä yrityksellä. Onnistuessaan hänestä tuli soturi, epäonnistuessaan hänet mestattiin papin toimesta. Mayat myös pelasivat todella hankalan oloista peliä, jossa tarkoituksena oli saada yksi "maali" eli pallo kerran kentän laidalla, korkealla seinustalla olevan renkaan läpi. Peliä vaikeutti, että palloon sai koskea vain olkapäillä, kyynärpäillä ja polvilla. Voittaja tiimin kapteeni, joka oli onnistunut tekemään maalin, uhrattiin jumalille. Mikä suuri kunnia!

Chichen Itzasta jatkoimme matkaa läheiselle cenotille, eli karstialueelle muodostuneelle luolalle, jonka katto on romahtanut muodostaen syvän kuopan, jonka pohjalla on vettä. Pitkän päivän päätteeksi pulahdus noin 20 asteiseen veteen monnien kaveriksi oli ihanaa. Eikä kymmenet muut turistitkaan haitanneet liikaa. Tosin ajatella, jos tuollaiseen paikkaan pääsisi rauhassa kaksin!

Vielä lyhyt pysäkki Valladolidin sympaattisen näköisessä (historialtaan ei sympaattisessa) kolonialistisessa pikkukaupungissa, ja sitten melkein tunnin bussimatka takaisin hotellille. Olipahan pitkä päivä, mutta kokemisen arvoinen, ainakin kun oltiin selvitty aamupäivästä.

<3: Henna