Atitlàn, Antigua ja Acatenango, Guatemala

Seuraava kohteemme oli Atitlàn järvi, jonka rannoilla on useita reppureissaajien suosimia kyliä. Saavuimme shuttlebussilla Panajachen kaupunkiin järven rannalle vähän seitsemän jälkeen illalla. Bussi oli pari tuntia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, jonka tosin oli kerrottukin olevan vain suuntaa-antava. Aurinko oli jo laskenut ja viimeiset venekyydit järven muihin kyliin lähtivät muutaman minuutin kuluttua. Veneistä todennäköisesti myöhästyvät kanssareissaajat stressasivat kyytejä ja majoituksia, mutta me onneksi olimme etukäteen viisaina ottaneet ekaksi yöksi majoituksen Panajachesta. Lyhyt kävely Dulces Sueños hostellille, kamat huoneeseen ja iltapalan etsintään. Päädyimme todennäköisesti veljesten pitämään grillikojuun, jossa tarjoiltiin kanankoipia, palkoja ja guagamolea. Paikalle ilmestyi freestyle-räppäri vetämään settiä. Kovin paljoa en espanjankielisestä räpistä ymmärtänyt, mutta sentään sen, kun räppäri katsoen meitä kysyi "Mikä on maanne, Yhdysvallat, Britannia, Ruotsi" ja me huusimme yhteen ääneen Finlandía!

Aamun valjettua etsimme venettä, joka veisi meidät San Pedron kylään järven toiselle puolelle. Ei sitä paljoa tosin tarvinnut etsiskellä, sillä venekyytejä tarjoavat miehet kyllä bongasivat meidät. En tiedä, kulkeeko järvellä yksi yritys vai useita, mutta hinta oli kaikilla veneillä sama 25 quetzalesia. Hyppäsimme siis veneeseen, ja huristimme rantaviivan myötäisesti vastakkaiselle puolelle. Oli aika pomppuinen kyyti etenkin vasta-aallokkoon, eikä ihan kuivanakaan säilynyt kun välillä vesi lensi veneen ikkunoista sisään.

San Pedroa kuvaillaan Atitlán järven bilekyläksi. Valtaosa hostelleista ja ravintoloista on lähellä rantaa kulkevalla hieman isommalla kadulla. Olihan siellä jokunen baari ja yksi bilehostelliksi itseään tituleeraava majapaikka, mutta en lähtisi San Pedroon bileiden perässä. Meidänkin majoitus Villa de Lago oli rantatien varrella, sen päässä viimeisenä rakennuksena. Huoneen edessä oli terassi riippumattoineen, ja upea näkymä järvelle. San Pedrossa kävimme kävelyllä markkinoilla, ihailimme alueen useita muraaleja ja chillailimme ravintoloissa juoden ja syöden.

Seuraavana päivänä matkasimme taas veneellä pieneen San Marcokseen, Atitlàn järven "hippikylään". Jos haluaa joogaretriitille, meditoimaan tai muuten etsiä itseään, on kuulemma San Marcos oikea paikka. Melkein kaikki hostellit ja ravintolat jälleen keskittyvät yhdelle lyhyehkölle kadulle, tällä kertaa vain katu kulkee laitureilta sisämaahan päin. Muualla kylässä on enimmäkseen paikallisten asutusta ja pieniä kauppoja. Me emme olleet etsimässä kuin vähän sisäisiä hippejämme, mutta maistoimme parantavaa raakakaakaojuomaa. Kävimme myös pienessä Cerro Tzankujilin puistossa, jossa oli mayojen alttareita eli meidän silmissä nuotiopaikkoja. Mayat yhä käyvät noilla paikoilla tekemässä uhrauksia tai rukouksia. Löysimme alueelta myös paikan, jossa saattoi hypätä tasanteelta järveen. Minä arvioin tasanteen olevan kuusi metriä, Juhosta se oli lähempänä kymmentä. Jäimme seuraamaan nuoria miehiä, jotka hyppivät veteen. Hetken pohdin, että uskaltaisinko hypätä itsekin, ja sitten muistutin itseäni, että vain tekemättä jääneet asiat kaduttaa. Minun oli pakko juosta, jotta en viime hetkillä muuttaisi mieltäni. Pudotus tuntui piiitkältä, vaikka se todistetusti (Juho otti videota) kesti vain kolmisen sekuntia. Mutta vitsit olen ylpeä, että uskalsin!

Kolmantena päivänämme järvellä Juho lähti linturetkelle oppaan kanssa, ja minä heräsin kuumeessa. Raakakaakaojuoma ei siis parantanut ainakaan minun vaivojani. Aamun lepäiltyäni lähdin veneellä Santiagon kylään. Sinne on joskus mennyt suorakin veneyhteys San Pedrosta, mutta nyt minun piti ensin matkustaa takaisin Panajacheen ja sieltä toisella paatilla Santiagoon. Matkoissa kesti ehkä vain tunnin verran, mutta kipeänä se tuntui pidemmältä ajalta. Perille päästyäni tuntui, että jokainen miekkonen haluaa keskustella kanssani ja tarjota apuaan, kuten taksia, majoitusta, touria, ravintolaa... mietin jälkikäteen, että onneksi en osaa sanoa paljoa espanjaksi, joten hoin vain no gracias, enkä esimerkiksi jätä minut helv... rauhaan. Kävin ansaitulla chai teellä, ja samalla kyselin ravintolasuosituksia. Päädyin lopulta kauemmas keskustasta ravintola Bambiin, jota voin suositella muillekin! Söin reissun parhaat kalatacot salsa verden, pico de gallon, papukastikkeen ja tuoreen guacamolen kera, sekä join lasin hyvää talon valkoviiniä. Tarjoilija oli ihana, ja jopa kehui minun rikkinäistä espanjaani, vaikka veikkaan hänen tehneen sen kohteliaisuuttaan. Järvinäköala kruunasi ruokailun. 

Tapasimme Juhon kanssa Santiagon keskustan kahviossa (kuulemma oli uskomaton lintureissu, ja näkivät lajit, jotka toivoikin näkevänsä), ja rupesimme pohtimaan kyytiä Los Tarralesin luonnonsuojelualueelle samannimiseen hotelliin. Uberin väitettiin toimivan alueella, ja minä hölmö uskoin, mutta eihän se tietenkään toiminut näin syrjässä. Varmaan pääkaupungissa Guatemala Cityssä toimisi. Kyselimme kahvilan pitäjältä apua, ja hän lähti näyttämään meille, mistä löytäisimme lava-auton, joka kuskaisi meidät viereiseen kylään San Lucas Tolimaniin. Sieltä taas voisimme ottaa bussin, joka kulkisi Los Tarralesin ohi. Kahvilan pitäjä vei meidät autolle asti ja selitti kuskille, minne halusimme. Hyppäsimme lavalle ja reissasimme lyhyen matkan kylästä toiseen. Päätepysäkillä kuski viittoi meidät mukaansa, pysäytti oikean minibussin ja toivotti hyvää matkaa. Bussissa työskennellyt poika taas kyseli, minne mennään ja huolehti että jäätiin oikealla kohdalla pois, sillä eihän täällä pysäkkejä harrasteta vaan ajokit pysähtyy silloin kun matkustajien on hyvä jäädä pois. Ihmisten ystävällisyys ja pyytteetön avuliaisuus välillä hämmästyttää. Meille ollaan vieläpä varoiteltu, että Guatemalassa on paljon rikollisuutta ja huijauksia, mutta me olemme kohdanneet vain hymyjä, ja saaneet apua aina kun olemme sitä pyytäneet. Kertaakaan ei ole tullut olo, että nyt turistia huijataan. Tässäkin suhteessa tosin pääkaupunki on kenties erilainen kuin pikkukylät. Mutta meille on jäänyt Guatemalasta ja guatemalalaisista kaikin tavoin positiivinen mielikuva.

Los Tarralesissa Juho keskittyi lintujen bongailuun, kun taas minä enimmäkseen lepäsin riippumatossa, jotta tauti hellittäisi. Paikka oli 1800-luvun loppupuolella perustettu kahvifarmi, joka nykyään toimii myös luonnonsuojelualueena. Alueella on joitain endeemisiä, harvinaisia lintulajeja, kuten sarvisaku, jonka Juho tietysti halusi bongata (ja bongasikin). Nousin minäkin välillä riippumatosta linturetkelle ja nauttimaan hotellin mahtavista ruuista. Kävimme esimerkiksi yöretkellä, jolloin bongasimme yhden pöllön ja suloisen otuksen kinkajun, eli kierteishäntäkarhun.

Los Tarralesissa tutustuimme kolmeen paikalliseen, ja saimme heiltä kyydin Guatemala Cityyn, jonka jälkeen heidän Uber-kuskina toimiva kaverinsa lähti viemään meitä Antiguaan. Ja sitten kaverin auto hajosi. Siinä saatiin hetki ihmetellä, kunnes sovittiin että kaverin kaveri veisi meidät perille. Iltamyöhään oltiin vihdoin perillä Antiguassa ja kirjattiin itsemme sisään Somos hostelliin. Somosta voin myös suositella majapaikaksi, hostellissa on rento tunnelma, huoneet ovat siistejä, henkilökunta ystävällistä ja baarista löytyy poreallas!

Antigua on kolonialistinen vanha kaupunki, jonka mukulakivikadut ja värikkäät rakennukset ovat hurmaavia. Turisteja oli huomattavasti enemmän kuin muualla, joten myös turisteille suunnattuja palveluita ja ravintoloita löytyi enemmän. Kaupungissa viettää mieluusti pari päivää vain kuljeskellen, ja me juhlimme myös uutta vuotta siellä. Meidän pääsuunnitelmamme kuitenkin oli tehdä kaksi retkeä läheisille tulivuorille. 

Ensin suuntasimme Pacayan tulivuorelle lyhyelle päiväretkelle. Suoraan sanoen Pacaya ei ollut ihmeellinen, ja olisimme sen voineet jättää välistä. Kapusimme jyrkkää hiekkaista rinnettä vanhalle laavakentälle, joka ei näyttänyt meistä kummoiselta. Sitten saattoi halutessaan yrittää paistaa vaahtokarkkia muutamassa kohdassa, jossa maan alta höyrysi. Höyry tosin ei ollut kovin kuumaa, joten ei se vaahtokarkki paistunut...

Toinen retkemme suuntasi Acatenangolle, jonka rinteellä viettäisimme yön. Acatenango itse ei ole aktiivinen tulivuori, mutta aivan sen vieressä on Fuego, joka on hyvin aktiivinen. Retken voi tehdä usean yrityksen kautta, mutta ehdottomasti suosittelen V-Hiking nimistä firmaa. Se on hieman poikkeuksellisesti paikallisten omistama ja useita paikallisia työllistävä yritys, mikä oli meille suurin syy varata retki heiltä. Retkellä kaikki toimi, oppaamme olivat mukavia, ruoka oli hyvää ja majoitus loistava. Oppaat puhuivat enimmäkseen espanjaa, mutta ymmärsivät joitain sanoja englanniksi. Retkellä pärjäisi varmasti ilman espanjankielentaitojakin.

Reitti Acatenangon rinteelle kulkee ensin tylsässä peltomaisemassa, sitten mahtavassa pilvisademetsässä ja lopuksi mäntymetsässä. Matka ei ole kovin pitkä, mutta rinne on todella jyrkkä, mikä tekee vaelluksesta todella vaativan. 

Usean tunnin jälkeen saavuimme helpottuneina leiriimme. Teltamme olivat enemmänkin pieniä mökkejä ja näkymä Fuegolle oli upea! Tulivuori tuprutteli valtavia savupilviä jo tässä vaiheessa, ja isoimpien purkauksien mukana ilmaan sinkoili kiviä.

Hetken levättyämme päätimme lähteä lisäretkelle Fuegon rinteelle. Tiesimme, että tämäkin reissu olisi raskas, sillä ensin meidän pitäisi laskeutua Acatenangolta alemmas ja sitten kivuta Fuegon rinnettä ylös tasanteelle. Ja tietty samanlailla alas ja ylös myös takaisin tullessa. Ikävä kyllä Fuego päätti pitää tauon purkauksissa juuri silloin kun me olimme tasanteella, joten emme päässeet kokemaan purkausta lähempää. Kuitenkin jo auringonlasku ja näkymä Fuegolta olivat kipuamisen arvoisia, ainakin jälkikäteen mietittynä. Takaisinpäin otsalampun valossa talsiessamme en ollut niin varma, sillä minusta todella tuntui etten selviä takaisin leiriimme. Irtokivet valuivat väsyneiden jalkojen alta, kaaduin kerran ja useasti meinasin kaatua. Ensimmäisenä näimme pimeässä leirimme vessan, ja täytyy sanoa, etten ole ollut ikinä niin onnellinen nähdessäni vessaa, vaikka minulla ei ollut edes hätä. 

Leirissä meille tarjottiin heti kuumaa kaakaota ja keksejä, mikä oli ihanaa. Taisin sanoa te amo oppaalle, joka ne minulle toi. Sitten samainen opas yhtäkkiä huusi "lava lava, look at the volcano". Käännyin katsomaan, ja tulivuori purkautui räjähtäen edessäni. Laava lensi korkealle ilmaan ja valui sitten vuoren rinnettä alaspäin. Kiviä ja tuhkaa, salamaniskuja, jyrinää ja meidän ryhmä hihkumassa innoissaan. Minä itkin hieman onnesta ja kai myös helpotuksesta. Olimme odottaneet ja intoilleet, että ehkä me näemme kunnon purkauksen ja laavaa, ja nyt se tapahtui. Fiilis oli sanoinkuvaamaton. Tulivuori purkautui useita kertoja yön aikana, enkä tainnut nukkua silmäystäkään. Jossain vaiheessa painuimme telttaamme makuupusseihin suojaan kylmältä yöltä, mutta joka kerta kun kuulimme tulivuoren jyrinän tai muiden ihmisten hihkaisuja, kömmimme pystyyn ja avasimme ovet nähdäksemme vuorelle.

Aamun valjetessa osa ryhmästä lähti kapuamaan Acatenangon huipulle. Me päätimme jäädä leiriin. Vuoren huiputtaminen jo valmiiksi kipeillä jaloilla ei kiinnostanut ollenkaan. Sen sijaan seurasimme auringonnousua ja tuhkapilviä tupruttavaa Fuegoa mukavasti leiristämme käsin. Juho lensi dronella Acatenangon huipulle, ja näimme sen vanhan kraatterin kuvan välityksellä. Myöhemmin kuulimme toisilta ryhmäläisiltä, ettei heistä auringonnousu ollut sen kummoisempi ylhäällä kuin leirissäkään. Näin ollen meidän suositus Acatenangon vaellukselle on, että käy iltapäivällä Fuegolla ihailemassa maisemia korkeammalta ja kenties hyvällä tuurilla kokemassa purkauksen lähempää, mutta jättää aamun vaelluksen Acatenangon huipulle välistä. Jos yrittää tehdä molemmat vaellukset, ei ehdi ollenkaan hengailemaan leirissä. Ja ainakin V-Hikingin leiri on todella mukava paikka hengailla!

Nyt on tullut aika jättää Guatemala taakse ja suunnata kohti Costa Ricaa. Yleisesti ottaen Guatemala yllätti minut positiivisesti, ja maassa on ollut ihana matkustaa. Etenkin maan luontokohteet ovat ylittäneet odotukset. Ehdottomasti voin suositella Guatemalaa lomakohteena, tosin omaa elämäänsä helpottaakseen kannattaa ensin opetella ainakin muutama sana espanjaa.

<3: Henna