Manuel Antonio ja Uvita, Costa Rica

Cararassa vietimme vain yhden aamupäivän metsäpoluilla ennen ajoa Manuel Antonioon. Minä toivoin näkeväni puna-aroja, sillä kyseinen laji tulee ainakin itsellä ensimmäisenä mieleen kun puhutaan papukaijoista. Ensin kuulimme papukaijojen rääkäisyt, ja sitten paikansimme ne lähipuuhun. Siinä valtavat, punaiset arat istuivat todella lähellä meitä, kuhertelivat ja lopulta intoutuivat lemmenleikkeihin. 

Manuel Antoniossa majoituimme Plinio hostellissa kahdeksan hengen dormissa. Hostelli on siisti, sängyt ihan mukavat, löytyy keittiö ja suihkusta tulee kuumaa vettä (paitsi Jeminalle, joka käänteli väärää säädintä). Uima-allas oli iloinen yllätys, ja kuuma päivä päättyi iltauintiin. Tällä kertaa altaalla ei ollut uimaleluja, mutta keksittiin Juhon kanssa aika hauska crocs-kengän kopittelu peli.

Aamulla yritimme mennä Manuel Antonion puistoon. Olimme lukeneet ja kuulleet, että se on kaikista Costa Rican luonnonsuojelualueista turistisoiduin ja siellä käy eniten ihmisiä. Emme kuitenkaan osanneet odottaa, mitä tuleman piti. Ensin meidät pysäytti mies, joka seisoi keskellä tietä ja viittilöi ajamaan tien sivuun. Pysähdyimme, sillä miehellä oli huomioliivit päällä ja paidassa luki Manuel Antonio. Hän vain yritti kaupitella meille opastettua retkeä puistoon, mutta kieltäydyimme. Siitä se sitten alkoikin. Kadut olivat täynnä ihmisiä, jotka yrittivät pysäyttää autoa ja joko myydä opastettuja retkiä, ylihintaisia lippuja tai parkkipaikkaa autolle (vinkkinä, että virallinen tai ainakin niin nimetty parkkialue lyötyy puiston sisäänkäynnin läheltä, hintaa sillä oli noin 6 euroa). Lopulta selvisi, että puiston sisäänkäynnillä ei ole lipputiskiä, vaan liput on ostettava netistä etukäteen. Meille väitettiin, että liput on loppuunmyyty, ja ainoa vaihtoehtomme on ottaa kalliimpi opastettu kierros puistoon. Epäilimme miesten puheita, joten Jemppa kipitteli läheiseen kahvioon käyttämään wifiä. Totta se oli, puistoon pääsee joka tunti 300 ihmistä sisään, ja kaikki tunnit oli loppuunmyyty tältä päivältä. Itse kävin kurkistamassa tilannetta puiston portilla, ja ihmisiä oli satoja jonottamassa. Aivan erilainen meno, kuin missään muualla! Muissa paikoissa hyvä jos päivän aikana tulee täyteen 300 kävijää. Ei edes harmittanut, että liput jäi saamatta, sillä ajatus kulkemisesta puistossa yli tuhannen muun turistin kanssa ei kuulosta houkuttelevalta.

Päätimme lähteä rannalle, ja järkevää, turvallista parkkipaikkaa etsiessämme vähän kuin eksyimme suuren rannan Playa Espadillan sijaan syrjempään pikkuiselle rannalle Playa Biesanzille. Saimme auton jätettyä tien varteen ja maksoimme 3 euroa "parkkiukoille", jotka vahtivat autoja. Playa Biensaz oli ihana. Varsinkin aamulla se oli todella rauhallinen, vaikkakin päivän edetessä turisteja ja etenkin paikallisia saapui paikalle enemmän. Aurinko paistoi selkämme takaa, ja siksi rannan puut varjostivat puolet hiekasta. Saatoimme siis valita hengailemmeko auringossa (Jemppa) vai varjossa (minä ja Juho). Rannalla oli myös auringotuoleja, pieniä kajakkeja ja SUP-lautoja vuokrattavaksi ja kylmälaukuissa juomia ostettavaksi.

Hetken istuskeltuani rannalla katselemassa menoa päätin itsekin vuokrata SUP-laudan. Hirveämmin en ole suppaillut, ja noustessani seisomaan meinasin heti kaatua. Pysyin siis polvillani ja meloin kauemmas rannasta ja niemen kärjen ympäri. Rannan äänet vaimenivat ja kuulin vain aallot, jotka iskeytyivät rantakallioon. Hetki olisi ollut idyllinen, jos en hieman pelkäisi merta ja heti yksin jäätyäni ajattelisi allani väijyvää haita... meloin siis sittenkin lähemmäs muita ihmisiä, jotka kajakoivat lähistöllä. He neuvoivat minulle kivikon, jossa uiskenteli paljon pikkukaloja. Sinisiä, keltaisia ja tummaraitaisia fisuja, jotka näkyivät kirkkaassa vedessä pinnalle asti! Niitä ihmetellessä unohdin pelotkin. Sain myös kuulla, että lähistöllä oli aiemmin uinut merikilpikonna, mutta en ikävä kyllä sitä nähnyt.

Jätimme Manuel Antonion taaksemme aikaisin aamulla ja suuntasimme rannan myötäisesti etelään kohti Uvitaa. Siellä pysähdyimme kuuluisalle valaanpyrstörannalle pitämään tauon. Oli todella kuuma ja rannan vesikin tuntui kahlatessa luonnottoman lämpimältä. Kuivalla hiekalla ei voinut kävellä, sillä se poltti jalkapohjat. Maisema oli kaunis; vaaleaa hiekkaa, aaltojen vaahtopäät ja palmuja. Laskuveden aikaan esiin tuleva niemeke muistuttaa muodoltaan valaanpyrstöä. Eri suunnista tulevat aallot törmäsivät toisiinsa niemekkeen kapeimmassa kohdassa, mutta "pyrstön kärki" oli selvästi havaittavissa sekä maasta, että Juhon dronen kuvasta. 

Matka jatkui Uvitasta San Geradoon suloiseen ravintolaan nimeltä Miriam's Quetzals. Söimme herkullista grillitaimenta tyypilliseen tapaan riisillä, pavuilla ja paistetuilla kasviksilla. Pihamaalla oli lintulauta, jossa pyöri useita uusia lajeja. Tapasimme uudelleen lintuoppaita, joille Juho vinkkasi lintuja Cararan puistossa. He olivat etsimässä amerikantilheä, ja bongasivatkin sen ruokailumme aikana. Oli ihana, miten innoissaan lintubongarit olivat lajista. Heidän intonsa oli tarttuva!

Kahdeksi vikaksi yöksi jäimme vuoristoon lähelle Parque Natural los Quetzalesia. Lämpötilamuutos oli hurja, rannan plus 25 astetta vaihtui öiseen 7 asteeseen mökin sisällä. Useista peitoista huolimatta palelin ensimmäisenä yönä. Aamulla meille tarjoiltiin porkkanapannukakkuja ja kaakaota, kahvia tai teetä, minkä myötä annoin paikkaa pitävälle perheelle hieman anteeksi öistä palelua. Seuraavana yönä oli onneksi joko sateen tai lisäpeittojen vuoksi lämpimämpi nukkua. 

Päivällä auringonpaisteessa oli paljon lämpimämpi. Ensin aamupäivällä bongasimme autoretkellä quetzalin, tällä kertaa koiraan jolla oli lajille tyypilliset pitkät pyrtösulat! Myöhemmin päivästä kävimme Jempan kanssa seikkailemassa lähimetsän poluilla. Hyppelimme osan matkaa kivien päällä puron vartta pitkin, ja selvisimme kastumatta pienelle vesiputouksen tapaiselle asti.

Ajoimme viimeisen pätkän San Joseen melko hitaasti ensin mutkittelevaa vuoristotietä rekkojen perässä ja sitten pääkaupungin ruuhkissa. Onneksi lähdimme aamulla riittävän aikaisin, ja ehdimme ajoissa vuokra-autofirman pihaan. Auton palautus oli vaivaton, ja pääsimme lentokentälle firman ilmaisella shuttlella. Oli aika sanoa heipat Juholle, joka jää vielä Costa Ricaan jatkamaan lintujen bongailua. Sen sijaan minun ja Jeminan seuraava vuorokausi menee lentokentällä ja lennoilla istuskellessa, ja jo pelkkä ajatus hieman puuduttaa. Mutta seuraavan kerran kirjoittelen Havaijilta!

<3: Henna