La Fortuna ja Monteverde, Costa Rica

Tortuquerosta ajeltiin La Fortunan kaupunkiin. Tiet olivat niin hyvässä kunnossa, että naureskelimme vuokra-auton vuokraajalle, joka kyseli ettemmekö varmasti haluaisi nelivetoautoa. Meidän pikku Nissanilla huristeli mukavasti tasaista alfalttia. La Fortunan majoitus sijaitsi hieman kaupungin ulkopuolella, mikä autollisena oli loistava sijainti. Kaupunki on turistien suosima, ja siksi se kuhisee väärällä tavalla elämää aivan liikaa omaan makuun. Oli mukava olla omassa rauhassa, omassa pienessä mökissä, oman lukollisen portin takana. Mutta kuitenkin lähellä esimerkiksi kauppaa. 

Ensimmäisenä aamuna heräsimme todella aikaisin ja suuntasimme seiskaksi Mistico Parkiin. Ajatuksenamme oli ehtiä kiertelemään puiston luontopoluilla ennen pahimpia turistimassoja. Alkuun olimmekin puistossa melkeinpä kolmisin, mutta tahtimme oli niin hidas, että yhdeksän aikaan turistilaumat saavuttivat meidät. Välillä kuljimme suorastaan possujunassa ja luonnonrauha oli tipotiessään. Mutta onneksi välillä saimme myös kävellä kolmisin, tai ainakin melko rauhallisten kanssakulkijoiden kera. Mistico Park oli ihan hieno puisto, josta parhaiten jäi mieleen polun varrella olevat riippusillat, vesiputous ja koko reissun ensimmäinen käärmehavainto! Puisto oli tosin odotusten mukaisesti hyvin turistipaikka ja melko hintava (pääsymaksu oli 29 euroa), joten se ei päässyt lempparilistalle. 

La Fortunassa on kuumia lähteitä, joissa tuliperäisen alueen maaperän lämmön lämmittämä vesi pulppuaa pinnalla. Turisteille myydään pääsylippuja erihintaisiin kylpylöihin, joissa hyödynnetään tuota lämmintä vettä. Tapasimme Guatemalassa mahtavan Costa Ricalaisen tyypin, Claudion, joka tiesi kertoa paikallisten suosimasta paikasta, jossa tästä kuumasta vedestä pääsee nauttimaan ilmaiseksi. Paikan nimi on oikeasti El Chollin, mutta googleen se on kirjoitettu virheellisesti El Choyin. Sisäänpääsymaksua ei siis ole, mutta parkkeerauksesta peritään pieni maksu. Me emme sitäkään tosin maksaneet, sillä olimme jättäneet kaikki rahat mökille, jotta niitä ei ryöstettäisi uimassa ollessamme. Saimme silti onneksi parkkeerata! Paikka näytti normaalille, matalalle joelle, johon oli kivistä rakenneltu pieniä altaita, mutta vesi oli hämmentävän kuumaa! Lämmössä ja joen pauhussa rentoutui mukavasti, vaikka ihmisiä oli melko paljon ympärillä.

Toisena päivänä Jemppa jäi mökille sairastamaan. Lähdimme Juhon kanssa tutustumaan lähemmin tulivuori Arenalin ympäristöön. Alueella on useita puistoja polkuineen, mutta me päädyimme viralliseen kansallispuistoon. Sieltä polkua löytyi n. 6 kilometriä ja pääsymaksu (16 dollaria) oli halvempi kuin muissa puistoissa. Onnistuimme kuluttamaan noihin 6 kilometriin 7 tuntia, eli nähtävää riitti ainakin biologeille. Kuljimme ensin ruovikon ja sitten vanhan metsikön läpi tulivuoren lähelle ja takaisin. Ihailimme vaaltavia 400 sataa vuotta vanhoja puita, joiden juurien olivat minua korkeammat ja kaarna näytti norsun iholta. Bongasimme kaksi minusta mahtavaa lintulajia; aarnihokko, joista naaras oli hienompi mahtavan tukkansa ansiosta, ja siniposkimuuran, jonka sininen naamamaski toi mieleen vanhat, pelottavat jääkiekkomaskit. Näimme myös suloisia koateja aka nenäkarhuja, jotka hääsivät aarnihokot marja-apajiltaan. Koko reissun yritimme houkutella näkyville kanamomottia (vika momotti joka puuttui Juhon listalta) soittamalla kaiuttimesta linnun kutsuääntä, mutta paikalle saapui vain väärää momotti lajia ja vedimme vesiperän. Tulivuoren lähellä odottelimme pilvien väistymistä, mutta sitäkään ei ihan tapahtunut. Näimme kuitenkin melkein koko vuoren. Oli huvittavaa, miten Costa Ricassa tulivuorta ei saa lähestyä turvallisuussyistä, vaikka vuori ei ole osoittanut aktiivisuutta pitkään aikaan. Sen sijaan Guatemalassa vaelsimme selkeästi aktiivisen tulivuoren rinteellä...

Illaksi ajoimme Castillon kylään jatkamaan momottijahtiamme ja katselemaan auringonlaskua. Lintu pysyi näkymättömissä yhä. Kävelimme tietä pitkin soitellen kutsuääniä, kunnes yhtäkkiä tie päättyi jokeen. Se hämmästytti hetken, mutta sitten vastarannalle ilmestyi hevosta kuljettava auto, joka ajeli joesta ja sen kivistä ylitse. Normisettiä kai, mutta väitän ettei meidän Nissani tuohon kuitenkaan kykenisi.

Vikana aamuna La Fortunassa lähdin aamu-uinnille paikallisten suosimaan uimapaikkaan eli sillan alla kulkevaan jokeen. Tämä on jo kolmas sillan alla kulkeva joki, jossa olemme nähneet ihmiten uivan. Paikalla ei ollut ketään ja ensin ajattelin, että onpa kiva saada uida ihan rauhassa. Sitten ensimmäinen kala puraisi jalasta. Ja heti perään toinen. Eivätkä ne olleet ihan pieniä kaloja, vaan kämmenen mittaisia! Jäi uinnit lyhyeen.

Sitten olikin aika hypätä taas autoon ja ajella Arenal järven ympäri Monteverdeen. Ajomatkalla oli upeita maisemia ja mahtavan kokoisia kuoppia. Välillä tuntui, että tiessä on enemmän kuoppaa kuin tasaista. Juho onnistui hienosti luovimaan pikku Nissanimme perille asti. Ymmärsimme, miksi osa haluaa nelivetomaasturin. Pakollisena emme sitä kuitenkaan vieläkään pitäisi. Matkalla pysähdyimme Arenal järven uimarannalle, ja minä pääsin aamu-uinnilleni ilman purevia kaloja. Samalla paikalla hengaili myös lauma mölyapinoita, joita on kyllä kuultu aiemmin, mutta nyt Juho pääsi kuvaamaankin.

Monteverdessä kävin kahdella pilvisademetsän suojelualueella. Toinen alue on nimetty Monteverden suojelualueeksi ja toinen Curi Canchaksi. Mielestäni näistä monipuolisempi, lajirikkaampi ja hienompi oli Monteverden suojelualue. Curi Cancha oli mukava kävely, muttei eronnut edukseen. 

Molemmista puistoista löytyi hienoja maisemia, tosin Monteverden suojelualueella pilvet peittivät ne suurimman osan ajasta. Ei sitä turhaan kutsuta pilvisademetsäksi. Puut peittyivät isojen epifyyttien eli päällyskasvien ja kosteassa metsässä viihtyvien sammalten alle. Osa epifyyteistä vain kasvaa muiden kasvien päällä päästäkseen lähemmäs latvustoa ja valoa, mutta osa loisii muissa kasveissa. Yksi suuri puumainen epifyytti peittää kokonaisia muita puita alleen ja lahottaa ne kunnes jäljelle jää vain ontto sisus! Monteverden metsässä kasvoi myös palmumainen, piikikäsvartinen kasvilaji, joka on vanhempi kuin dinosaurukset. Maassa vipelsi useampi kaksoisjalkainen (kuuluu tuhatjalkaisiin). Lintubongailun kohokohta oli upea sinisävyinen quetzali! Se on Guatemalan kansallislintu, mutta yleisempi Costa Ricassa. Lajia on kuitenkin haastavaa havaita, sillä se useimmiten kököttää korkealla latvustossa eikä lauleskele. Koirailla on todella pitkät pyrstösulat, mutta meidän näkemämme yksilö oli vielä nuori ja siksi siltä puuttui komea pyrstö.

Monteverden suojelualueen edustalla oli pieni kahvila, jonka pihamaalla on kolibreille tarkoitettuja ruokinta-automaatteja ja hurjasti erilaisia kolibreja. Suoranainen kolibriparatiisi. Lintuja lenteli joka suuntaan, eivätkä ne antaneet meidän läsnäolon häiritä ruokailuaan. Aluksi tuntui, että kohta joku kolibreista lentää päin, mutta sitten ympärillä käyvään siipien pörinään tottui. Kahvilasta sai kaikenlaisia herkkuja ja kuulemma hyvää kahvia. Kahvittelun jälkeen Juho ja Jemina jaksoivat yli tunnin kuvata pikkuruisia lintuja, minä kyllästyin jo aiemmin ja otin pienet nokoset penkillä. Huomaatte varmaan kuvissa eron minun ja Juhon kuvien välillä...

Monteverden päivien jälkeen suuntasimme kohti Cararaa. Ajomatkan piti kestää vain pari tuntia, mutta ruuhkan takia köröttelimme 7 kilometrin matkaa noin tunnin... Ruuhkan syynä taisi olla kolari, mutta täyttä varmuutta emme asiasta saaneet. Ruuhkasta selvittyämme pysähdyimme "Krokotiili sillalle", joka oli täysin nimensä veroinen! Jokeen jäävässä saarekkeessa lepäili useampi krokotiili ja vedessä uimassa näkyi yksi lisää. Osa krokoista oli valtavia, noin kolmemetrisiä jättiläisiä. Tuijotin niitä pitkään uskomatta, että ne ovat oikeita ja eläviä. Sitten yksi niistä liikkui ja uskottava se oli! Pistää miettimään kahdesti ennen kuin uskallan uida täällä seuraavan kerran.

<3: Henna