Big Island, Havaiji

Vietimme Havaijin isoimmalla saarella Big Islandilla aka oikealta nimeltään Hawai'in saarella kahdeksan päivää. Heti huomasi, että rantaparatiisi, palmut ja kuumuus jäivät taakse, ja tilalle saatiin karu tuliperäinen luonto. Mustaa hiekkaa ja laavakiveä, kuivia kasveja, korkeita tulivuoria ja viileämpi, sateisempi ilma. Kaikessa karuudessaan Big Island on kuitenkin kaunis, ja sää on lopulta ollut hyvä, sillä aurinko on toisinaan näyttäytynyt pilvien takaa ja sateet ovat tulleet pääsääntöisesti illan tai yön aikana. Olemme viettäneet yhden päivän Punalu'un mustalla hiekkarannalla ja toisesta puolet Hilon puistossa makoilemassa latailemassa akkuja, joten lämpöäkin on riittänyt sopivasti. Toisaalta yksi sadepäivä kului kiipeilyn parissa paikallisella boulderpajalla.

Meille ja varmasti monille muillekin Big Islandin päänähtävyys oli Volcanoesin kansallispuisto. Lippu puistoon on autokohtainen, maksaa 30 dollaria ja on voimassa 7 päivää. Koko laajaa puistoa ei siis tarvitse kiertää yhdessä päivässä. Me kiertelimme katsomassa kraatereita, kovettuneita laavakenttiä ja laavan tekemää tunnelia Crater Trim ja Kilauea Iki poluilla. Valtavilla laavakentillä tuntee olonsa pieneksi, ja jähmettynytkin laava on minusta ihmeellistä; miten se halkeilee laattoina, nousee kuin routinut asvaltti tai huokoistuu kevyeksi.

Osassa aluetta tulivuoren aktiivisuuden huomasi maanpinnan lämmöstä ja maan alta vapautuvista erilaisia kaasuista, jotka reagoidessaan muodostavat esimerkiksi kuumaa vesihöyryä ja keltaisia rikkiä, joka värjää maan. Oli tärkeää pysyä polulla, jotta ei vahingossa astuisi maassa olevaan rakoon, sillä maan sisältä vapautuva vesihöyry voi olla polttavan kuumaa. Ohi kävellessäänkin saattoi huomata vesihöyryn lämmön, sekä tietty vienon mädän kananmunan hajun. Tuttu haju esimerkiksi Uuden-Seelannin Rotoruasta, mutta onneksi täällä haju oli mieto eikä yököttänyt.

Kävimme välissä Airbnb mökissämme nukkumassa, ja palasimme neljän jälkeen yöllä otsalamppujen loisteessa katsomaan aktiivista osaa laavakentästä. Olimme jo päivälle nähneet kaukaa vähän punaista laavaa laavakentällä, mutta vasta yöllä punahehkuiset railot ja maasta sykähdyksinä pulppuava sula laava näkyivät kunnolla. Laavakentästä nousi kaasuja, jotka värjäytyivät pimeässä laavan hehkusta punaisiksi. Kokemus oli aivan erilainen kuin Guatemalassa Acatenangolla, sillä laavakenttä ei purkaudu räjähtäen niinkuin tulivuoren kraatteri, vaan laavaa pulppuaa maan alta jatkuvasti.

Auringon noustua lähdimme puiston ainoaa autotietä pitkin syvemmälle puistoon. Kaikkialla ympärillämme silmänkantamattomiin oli karua vanhaa laavakiveä ja sen joukossa kasvavia pieniä kasveja. Näkymästä herää kysymys, että miten tänne aikanaan eksyi ihminen, ja vieläpä selvisi hengissä alkukantaisissa oloissa. Täällä on kuitenkin asuttu, ja pysähdyimme katsomaan siitä yhtä todistetta, Pu'u Loan kalliopiirroksia. Havaijin alkuperäisasukkaat ovat kaivertaneet lapsen synnyttyä laavakiveen erilaisia kuoppia rituaalissa, jonka uskotaan sitovan lapsen osaksi kotimaataan ja turvaavan hänelle pitkän elämän. Lisäksi alueelle on kaiverrettu erilaisia ihmishahmoja, ja jos tulkitsin oikein niin kanootteja tai muita veneitä. Toivottavasti alkuperäiskansat Havaijilla yhä toteuttavat rituaalejaan täällä tai jollain toisella alueella. Ainakin kylteissä vierailijoilta toivottiin kunnioitusta paikkaa ja mahdollisia rituaaleja kohtaan. 

Tutustuimme lisää havaijilaisten kulttuuriin toisena päivänä Pu'uhonua O Honaunau kansallishistorian puistossa. Alueella on ainoa ehjänä säilynyt pyhä temppeli, jonne on aikanaan haudattu edesmenneitä johtajia. Myöhemmin luut on siirretty toisaalle, mutta paikka on yhä todella pyhä osalle havajilaisista. Satuimme paikalle sopivasti kun esitelmä kulttuurista oli alkamassa. Todella hyvä sattuma, sillä nyt saimme paremman käsityksen paikan todellisesta merkityksestä. Kuulimme lisäksi mielenkiintoista asiaa Havaijin historiasta (alunperin kansaa saapui Polynesiasta), alkuperäiskansan selviytymiskeinoista (esimerkiksi heidän tapansa kerätä makeaa juomavettä suuriin sarviin jokisuiston edustalta merellä, tai miten he kasvattivat kalaa altaissa, tai rakensivat koko Hawai'in saaren mittaisen rantaväylän veneettömille jalankulkijoille), kastijaosta, johtajista ja papeista, sekä heidän välisistään kahakoista ja kapusta eli kielletyistä asioista, joiden tekemisestä seurasi kuolemantuomio. Kuolemantuomion saattoi välttää vain uimalla tietyille temppelialueille, samanlaisille kuin se jolla nyt vierailimme. Jos vaarallisesta uimamatkasta selvisi, ajateltiin jumalien säästäneen sääntöjen rikkojan hyvästä syystä, ja hän saattoi palata omaan yhteisöönsä.

Kävimme tietysti myös ihailemassa lisää vesiputouksia, sekä uskaltauduimme pimeään Kaumanan luolaan. Kaumanan luola on syntynyt kun Mauna Loasta purkautunut laava muodosti jähmettyessään tunnelin, joka on nykyään noin kilometrin pituinen. Valtaosan meidän kulkemasta matkasta luolan katto oli niin korkea, että luolassa saattoi seistä huoletta. Välillä tosin sai myös kyyristellä. Ahtaanpaikankammoa ei kuitenkaan tarvinnut pelätä. Pimeä sen sijaan jännitti meitä molempia, etenkin koska olimme paikalla niin myöhään, että olimme kahdestaan luolassa. Tai ainakin luulemme olleemme...

Snorklaamaan pääsin Captain Cookin muistomerkin läheisyydessä pienen kävelyn jälkeen. Vesi oli kristalliskirkasta, ja jo pinnalle näki paljon keltaisia kaloja. Mutta vasta hypättyäni veteen snorkkelin kanssa tajusin, että kaloja on tuhansia, kymmenistä eri lajeista! Niitä oli keltaisten lisäksi mustia, sinisiä, vihreitä, liiloja, hopeanhohtoisia, kimaltavia, kaikenlaisia väriyhdistelmiä. Kaikenkokoisia ihan pikkuruisista kallionkoloissa piileskelevistä isoihin lahnamaisiin. Yksivärisiä ja kuviollisia, kuten raidallisia, läikikkäitä, yksi laji pieniä vaaleita palloja täynnä. Osalla oli virtauksissa liehuvat evät, ja joillain pyrstöevän jatkeena oli pitkiä kapeita suikaleita. Jotkut olivat haukimaisen pitkulaisia, osa ihan palloja, muutamalla lajilla oli pitkä "nenä" ja sen päässä "huulet". Lajeista en tunnistanut kuin neulakalan, osan tunnistin Nemosta, kuten sen mustanvalkoisen kalan akvaariosta, jolla lastenleffassa on arpi. Kalojen lisäksi pohjassa oli paljon merisiilejä, mustia, punaisia ja vaaleita. Riutta jo itsessään oli kaunis kaikkine koloineen ja sävyineen! Hienoin paikka, missä olen snorklannut.

Viimeisenä päivänä lähdimme Mahanan rannalle, joka on yksi maailman neljästä vihreänvärisestä hiekkarannasta. Värinsä ranta saa oliviinista, joka on joistain magmakivilajeista löytyvä mineraali. Googlen mukaan olviinin sävy vaihtelee, mutta Mahanan rannalla sävy oli oliivinvihreä, ja vaikka rannan vihreyden havaitsi, ei se räikeästi eronnut perinteisistä hiekkarannoista. Rannalle päästäkseen piti kävellä parkkipaikalta noin neljä kilometriä, vaihteeksi melko mutaisia polkuja. Keli oli aikamoinen, tuuli piiskasi vesisadetta vaakatasossa vasten kasvoja niin että poskia pisteli. Mutta nähtiinpähän näinkin harvinaislaatuinen ranta, ja hieno se oli!

<3: Henna